maanantai 5. kesäkuuta 2017

Törkeä petos ja muita rikoksia Aktiv Hansa-kaupassa?

Seppo Konttisen kirja Salattu pankkituki ja sitä seuranneet ohjelmat Ajankohtainen kakkonen 13.2.2008 ja A-Zoom 15.2.2008 nostivat uudelleen esille niin sanotun Aktiv-Hansakaupan.

Ajankohtainen kakkonen kertoi 13.2.2008, että 1990-luvun laman aikana Suomessa velkaantui yli 120 000 ihmistä, joista kolmasosa oli yrittäjiä. Lopputuloksena oli henkilökohtaisia katastrofeja: ulosottoja, avioeroja, alkoholismia, jopa itsemurhia. Suurin osa ylivelkaantuneista on kuitenkin sinnitellyt velkataakkansa alla. Tänä vuonna asioiden piti muuttua. Vuodenvaihteessa astui voimaan säädös velkojen lopullisesta vanhenemisesta, jonka piti armahtaa lamavelalliset.

Mutta ihan niin ei taida käydä. Velkaneuvojien arvion mukaan mukaan laman vuoksi velkaantuneista vapautuu maaliskuussa korkeintaan joka kymmenes. Muilla pankkikriisin maksutalkoot jatkuvat vielä vuosia.

A-Zoom jatkoi perjantaina 15.2.2008 keskustelua: Pankkivangit. Joko lamavelallisten pankkivankeus vihdoin päättyy? Reportaasi jättivelkojen painamista kansalaisista ja päättäjistä, jotka katosivat.
Studiovieraana oli salaisesta pankkituesta pamfletin kirjoittanut taloustoimittaja Seppo Konttinen.
Mikä on Aktiv Hansa-kauppa?

Arsenal sai valtiontalouden tarkastusviraston raportin salaiseksi sillä perusteella, että sille voi koitua vahinkoa raportin julkistamisesta. Valtiontalouden tarkastusviraston raportin mukaan Arsenalin on syytä varautua noin 500 miljoonan markan korvauksiin 13 yksityiselle ihmiselle tai yritykselle. On todennäköistä, että raportissa oli vain jäävuoren huippu. Raportin salaamisesta vastaa ministeri, vasemmistoliiton puheenjohtaja Suvi-Anne Siimes. Syyllistyikö ministeri Siimes rikollisten suojeluun suostuessaan asioiden julistamiseksi salaisiksi? Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 ministeri Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittamalla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Nämä 12,2 miljardin saatavat (76 000 saatavaa) myytiin 5 %:lla todellisesta arvosta. Velallisille ei kuitenkaan annettu mahdollisuutta vapautua veloistaan tuolla 5 %:n summalla. Luottojen myymisestä ei ole virallista päätöstä.

Helsingin Sanomien 1.4.2000 julkistaman uutisen mukaan osa lainoista oli jo maksettu ja siten perintäkelvottomia. Perintäkelvottoman velan luovuttamisesta perittäväksi on säädetty rikoslain 36 luvun 1-3 §:ssä (petos). Kysymys on törkeästä petoksesta, jos asiaa tarkastellaan Suomen rikoslain pohjalta. Jo maksettujen lainojen perimisestä on raportoitu Arsenalin tarkastusvaliokunnan kertomuksessa vuonna 2000: tuhannesta tarkastetusta reklamaatiosta noin kymmenesosa todettiin aiheellisiksi; lainaa ei enää ollut olemassa. Lisäksi noihin myytyihin saataviin sisältyi valtava määrä yrittäjien velkoja, mikä merkitsee sitä, että nuo yrittäjät ovat lopun elämäänsä velkahirressä ja Suomessa on yrittäjäpula.

Kauppasopimukseen sisältyi myös klausuuli, jonka mukaan, jos kauppasummaa pienennetään Suomen valtion toimenpitein, koko kauppasumma laukeaa maksettavaksi. Sidottiinko tällä klausuulilla jo lainsäädäntövaltaakin? Ylittikö sopimus laillisuuden rajat? Miksi asiakirjat on julistettu salaisiksi vuoteen 2025 saakka? Onko kysymyksessä rikosten peittely ja rikollisten suojelu ja törkeä petos?
Törkeä petos?

Omaisuudenhoitoyhtiöt Arsenal Oyj, Arsenal-SSP Oy ja Arsenal-Silta Oy myivät 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla yhteensä noin 76 000 saatavaa, pääoma-arvoltaan noin 12 miljardia markkaa, 600 miljoonalla markalla Aktiv Hansa Oy:lle ja C&A Finland Oy:lle. Kysymyksessä oli siis Suomen oloissa erittäin suuri kauppa. Kaupalle antoi hyväksyntänsä omaisuudenhoitoyhtiöiden valtio-omistajan puolesta toinen valtiovarainministeri Suvi-Anne Siimes. Aiemmin hän oli ilmoittanut, että saatavia ei myydä ulkomaalaisille perintäyhtiöille. Näin lienee kuitenkin tosiasiassa tapahtunut. Arsenal-kauppojen alkuperäistä kauppahintaa on pidettävä kohtuuttoman alhaisena. Velalliset olisivat lähes poikkeuksetta olleet valmiit ostamaan itsensä vapaiksi maksamalla viisi prosenttia myydyistä veloistaan vapaaehtoisesti. Tätä tarkoittanut todellinen sovintomenettely olisi ollut myös omaisuudenhoitoyhtiöt omistavan valtion kiistaton etu. Nyt taloudelliset tappiot koituvat suomalaisten veronmaksajien maksettaviksi, kun taas voitot siirtyvät perintäyhtiöiden ulkomaalaisten omistajien hyödyksi. Kansantaloudenkin tappiot lienevät mittavat. On syytä epäillä, että Aktiv Hansa kaupalla peiteltiin Arsenalin ja pankkien rikolliset toimet.
Oikeusministeri Tuija Braxin lausuma Rakennuslehdelle

Ulosottolain 3:6 §:n muutoksen esteenä on Arsenal velkojen (Suvi-Anne Siimeksen allekirjoittaman) myyntisopimuksen ehto, joka estää myyjää (valtiota) muuttamaan lakeja ostajan ostettujen saamisten arvoa heikentävästi. Tämä lainmuutosehto koskee muun muassa ulosottolakia.Mikäli lakia muutetaan joutuu myyjä korvaamaan ostajalle kaupan kohteen käyvän arvon. Tämä info oli jo vuosia sitten eduskunnan käytäväkeskusteluissa, kun ensimmäisen kerran mainittua pykälää pyydettiin muuttamaan.
Perustuslain vastainen sopimus

Kauppaehtoihin sisältyvän sitoumuksen pidättäytymistä lainmuutoksilta on pidettävä myös kohtuuttomana ja vähintään kyseenalaisena myös valtiosääntöoikeuden kannalta. Kauppasopimus on Suomen perustuslain vastainen. Suomen perustulain 29 §:n mukaan kansanedustaja on toimessaan velvollinen noudattamaan oikeutta ja totuutta. Hän on siinä velvollinen noudattamaan perustuslakia, eivätkä häntä sido muut määräykset. Menettely, jolle ministeri koko hallituksen puolesta on antanut hyväksynnän, näyttää sitovan veronmaksajille aiheutuvien lisätappioiden uhalla eduskunnan ja kansanedustajan lainsäädäntö- ja aloitevaltaa. Kuitenkaan eduskuntaa sitovia kauppaehtoja ei ole saatettu eduskunnan hyväksyttäviksi.

Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ostivat 31.3.2000 allekirjoitetulla kauppakirjalla Arsenal-omaisuudenhoitoyhtiöiden saatavat. Ostajat ovat perineet saatavia noin 57 000 velalliselta. Perinnässä on myös sellaisia velkoja, joita ei ole pitkiin aikoihin yritettykään periä ja jotka ovat tulleet jo maksetuiksi joko velallisen tai takaajan toimesta tai muutoin, mutta joita koskevia velkakirjoja ei ole aikanaan asianmukaisesti mitätöity ja/tai palautettu velallisille. Toinen hämmästystä aiheuttanut asia on se, että Aktiv Hansa Oy ja C&A Finland Oy ovat omaksuneet selkeästi muista velkojista poikkeavan menettelyn velkasovinnoissa. Nämä yhtiöt eivät tee ns. nollaohjelmia, eivätkä viittä vuotta lyhyempiä maksuohjelmia. Yleensä maksuohjelmat ovat kahdeksan vuoden mittaisia ja niissä on yleisenä pidettävästä menettelystä poikkeavia purkuehtoja.
Näin Suvi-Anne Siimes vastasi
Suvi-Anne Siimeksen vastaus turkulaisen Kalevi Kannuksen kyselyyn:

"Arsenalin saatavakannan myyntiä on käsitelty esityksestäni hallituksen talouspoliittisessa ministerivaliokunnassa kahteen kertaan syksyllä 1999 eli 29.11 1999 ja 8.12.1999. Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000. Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas."

Mainitun valiokunnan kokouksessa 29.11. mukana olivat 
Paavo Lipponen, Olli-Pekka Heinonen, Suvi-Anne Siimes ja Eva Biaudet. Kokouksessa 8.12.: Sauli Niinistö, Olli-Pekka Heinonen, Sinikka Mönkäre, Kalevi Hemilä, Suvi-Anne Siimes ja Erkki Tuomioja.
Poliittinen salaisuus

Kysyin (siis minä Erkki Aho) kansanedustaja Toimi Kankaaniemeltä, miksi Aktiv Hansan kauppaan ei ole puututtu, vaikka on syytä epäillä kauppaa petolliseksi ja kauppa saattaa sisältää perustuslain vastaisen klausuulin. Kankaanniemi vastasi: ”Kaikki sen tietävät, mutta kukaan ei halua puuttua asiaan”. Onkohan tässä kysymys ns. ”hyvä-veli -järjestelmästä”, johon on päässyt osalliseksi yksi ”sisarkin” eli Suvi Anne Siimes?

Kaikki kansanedustajat ovat tietoisia siitä, että 
Suvi-Anne Siimeksen Aktiv Hansa-kauppa on rikollisesti tehty. Poliittiseen salaisuuteen kuuluu myös niin sanottu Koiviston konklaavi, jossa päätettiin, että pankki voittaa ylemmissä oikeusasteissa. Kaikki kansanedustajat tietävät salaisen SSP-sopimuksen, jonka mukaan pankeille annettiin vapaus poistaa markkinoilta yrityksiä (noin 60 000) ja laittaa saatavat valtion avoimeen pankkitukipiikkiin. Suomalaisilta on oikeudensaanti estetty myös sillä, että Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimen tuomariksi on nimitetty valtakunnansyyttäjävirastosta väärillä tiedoilla Päivi Hirvelä. Näin suomalaiset eivät voi saada oikeutta EIT:ssäkään.
Oman rikollisen toimintansa suojelemiksi päättäjät perustivat niin sanotut maakuntajoukot.
Useita rikostutkintapyyntöjä

Minun oikeustajuni mukaan Aktiv Hansa kauppa on tutkittava ja on selvitettävä sisältyykö siihen rikollista toimintaa. Olen toimittanut aineistot alkuvuodesta 2004 valtakunnansyyttäjävirastoon tutkija 
Pauli Mattilalle ja tutkinnanjohtaja Simo Kolehmaiselle sekä Keskusrikospoliisiin talousrikosyksikön päällikölle Tapio Kalliokoskelle. Tein tämän kaiken siksi, että minuun on otettu yhteyttä erittäin paljon ylivelkaantuneiden kohtuuttoman aseman parantamiseksi.

On täysin perusteltua vaatia, että valtio purkaa Aktiv Hansa-kaupan sekä vapauttaa ylivelkaantuneet kohtuuttomasta oikeustoimilain ja perustuslain vastaisesta asemastaan kokonaan. Silloin noin 76 000 ylivelkaantuneen asemaa helpotetaan ratkaisevasti. Yhteiskunnan kannalta meillä on varaa sijoittaa tähän 600 miljoonaa markkaa ja saada sitä kautta onnellisempi loppuelämä mahdollisille rikosten uhreille. Poliisin tai muun esitutkintaviranomaisen on toimitettava esitutkinta sille tehdyn ilmoituksen perusteella tai muutoin on syytä epäillä, että rikos on tehty.

Aktiv Hansa-kaupan todistusaineistoa

Pankkikriisin osalta ns. Koiviston konklaavin on syytä epäillä täyttävän valtiopetoksen tunnusmerkistön. Tähän valtiopetokseen liittyvät myös salaiseksi julistettu SSP-sopimus, jonka Esko Ahon hallitus teki neljän pankin kanssa sekä Aktiv Hansa-kauppa, mitä todistusaineston perusteella voidaan pitää törkeänä petoksena ja kaikin puolin laittomana sopimuksena kuten allaolevasta ilmenee.

Tässä palaute arkistosta:
—– Alkuperäinen viesti —–
Lähettäjä: “Suominen Lea”
Vastaanottaja: kalevi.kannus
Lähetetty: 15. tammikuuta 2003 15:20
Aihe: Ministeri Siimekseltä
Tiedoksenne 29.11.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleet ministerit:
Lipponen, Heinonen, Siimes ja Biaudet.
Toisessa 8.12.1999 talouspoliittisessa kokouksessa läsnäolleeet ministerit: 
Niinistö, Heinonen, Mönkäre, Hemilä, Siimes ja Tuomioja.
Käsittelyn pohjana oli saatavien myynnistä järjestetyn tarjouskilpailun tulokset, ja 8.12 kokouksessa valiokunta puolsi saatavakannan myyntiä Cargill Inc + Aktiv Hansalle, jonka kanssa kauppa toteutui ja kauppakirja allekirjoitettiin 31.3.2000.
Saatavakannan myynti perustui jo edellisen hallituksen aikana tehtyyn päätökseen ajaa omaisuudenhoitoyhtiön toiminta alas.
Suvi-Anne Siimes
terveisin
Lea Suominen
Ministeri Siimeksen erityisavustajien sihteeri
Valtiovarainministeriö

* * *

OTE kauppakirjasta 31.3.2000
Myyjät Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal Oyj
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-SSP Oyj
Omaisuudenhoitoyhtiö Arsenal-Silta Oyj
Ostajat Aktiv Hansa Oy
C & A Finland Oy
Kaupan kohde
yhteensä noin 76.000 saatavaa
yhteensä noin 57.000 vastuussa olevaa
Myytyjen saatavien pääomat
yhteensä noin 12 miljardia markkaa
Kauppahinta
600 miljoonaa markkaa, joka myöhemmin on alentunut jonkin verran kauppakirjan ehtoihin perustuvien hinnanalennusten vuoksi 

Ote kauppaehdoista

Kohta 4.2.3.2 Lainmuutos
Tämä kohta koskee kaikkia relevantin lainsäädännön mutoksia tai jokaista uutta lakia tai säädöstä (jäljempänä ”Lainmuutos”) tai mitä tahansa Suomen Eduskunnassa alullepantua virallista menettelyä sellaisen lainmuutoksen aikaansaamiseksi mukaan lukien muun muassa ulosottolain uudistaminen ennen vuoden 2008 loppua. Mikäli tällainen Lainmuutos taannehtivasti rajoittaa Ostajien kaupan kohteeseen kuuluvien saamisten tai panttivakuuksien täytäntöönpanoon, perintään, pakkorealisointiin tai pakkotäytäntöönpanoon käytettävissä olevaa aikaa lyhyemmäksi kuin 10 vuodeksi (10) siirtopäivästä lukien, niin silloin Myyjät ovat velvollisia tarkoituksella saattaa Ostajat samaan asemaan kuin he olisivat olleet, mikäli lainmuutosta ei olisi tapahtunut, korvaamaan Ostajille silloin jäljellä olevan kaupan kohteen käyvän arvon Lainmuutoksesta johtuvan alenemisen maksamalla Ostajille rahamäärän, joka vastaa kaupan kohteen arvioitua ja/tai todellista arvon alenemista.

Sellaisen Lainmuutoksen tai alullepannun virallisen menettelyn seurauksena Ostajat voivat milloin tahansa ennen vuoden 2008 loppua antaa Myyjille tiedoksi sitä koskevan ilmoituksen ja Myyjillä on velvollisuus neuvotella Ostajien kanssa sellaisen arvonalennuksen määrästä. Mikäli kyseisestä määrästä ei ole päästy osapuolten kesken kuudenkymmenen (60) päivän kuluessa ilmoituksen tiedoksiannosta, kummallakin osapuolella on oikeus saattaa asia tämän sopimuksen 19 kohdan mukaisesti lopullisesti ratkaistavaksi.

19 VÄLITYSLAUSEKE

Tätä sopimusta kokevat kaikki riidat ratkaistaan lopullisesti Suomen välimiesmenettelylain (967792) mukaisessa välimiesmenettelyssä. Sekä Ostajat yhteisesti että myyjät yhteisesti valitsevat kumpikin yhden välimiehen ja näin valitut välimiehet valitsevat välimiesoikeuden puheenjohtajan. Mikäli Ostajat tai myyjät eivät ole nimenneet välimiestään kolmen (3) viikon kuluessa välimiesmenettelyn aloittamista koskevan ilmoituksen vastaanottamisesta tai välimiehet eivät ole nimenneet puheenjohtajaa kolmen (3) viikon kuluessa vastaajan välimiehen nimeämisestä nimeää puuttuvan välimiehen tai puheenjohtajan Suomen Keskuskauppakamarin Välityslautakunta. Välimiesmenettelyn paikka on Helsinki ja välimiesmenettelyn kieli englanti. 
http://www.promerit.net/2013/01/18998/



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti